Olen taidemaalari. Kuvaan maalauksissani ja piirustuksissani ihmisiä, aikalaisia, tavallisia ihmisiä sellaisenaan.
Ammattikuntani perinteelle uskollisesti keskityn taiteessani ihmiseen ja ihmiselämän toisaalta muuttumattomuudessaan ikuisen ja toisaalta yksilöllisellä tasolla silmänräpäyksellisen arvokkuuden käsittelyyn. Nähdäkseni tämän aiheen käsittely esittävässä taiteessa on itsessään arvokasta ja yleishyödyllistä, ja eritoten koen sen tärkeäksi tässä ajassa, jossa perusasiat kovin usein unohtuvat kaiken kiireen ja pakotetun muutoksen ristipaineessa.
Taiteeni on taidetta ihmisestä ja ihmiselle ilman nokkeluuksia. Se pyrkii ottamaan yleisönsä huomioon olemalla katsojalle helposti lähestyttävää ja kutsumalla tämän pysähtymään elämän peruskysymysten äärelle.
SAATTAJAT
Etruskien taiteesta on säilynyt veistos, joka oli kauan hautautuneena maan alle. Veistos esittää seisovaa miestä iltavarjon pituisena. Tämän venytetyn hahmon merkitystä voimme tietysti vain arvailla.
Itseäni on askarruttanut, voisiko etruskiveistoksen arvoituksellinen pituus kuvata ihmisen kasvua kohti tuntemattoman rajaa, kohti ei-enää-ihmisenä-olemista. Ajatus siitä, että vähittäinen mutta vääjäämätön kasvumme kohti kuolemaa ja näin ollen todellinen pituutemme ikään kuin piiloutuu silmiltämme, kiehtoo minua. Tätä abstraktia teemaa kuvaan taiteessani.
Maalaukseni ja piirustukseni ovat siis kuvia ihmisistä, tavallisista aikalaisista sellaisenaan venytettyinä kahden todellisuuden välissä. Ne ovat kuvia ihmisistä venymässä syntymästä kuolemaan pitkinä kuin omat illan edetessä pitenevät varjonsa.
Ihmismieltä askarruttava suuri mysteeri on aina ollut tuntemattoman raja elämän ja kuoleman välillä. Kuolevaisuutensa tiedostavana olentona ihminen tahtomattaankin tekee jatkuvaa käyntiä tämän rajan molemmin puolin. Kahden maan kansalaisena silmänräpäyksen kestävä elämämme saattaakin näyttäytyä kodittomuutena kosmisten mittasuhteiden keskellä.
Teosteni Saattajat ovat unenomaisia, värikylläisiä ja lempeitä illan varjoja, jotka kuljettavat meitä kodittomia kohti tuntemattoman rajaa.